torstai 3. tammikuuta 2013

Sector 53, Hero advancement

Kolmas osa Sector 53:n ennakkopohjustusta. Eli sankareiden edistymissysteemi.

Kuten edellisessä sääntöpaketissa mainitsin, on nyt luvassa säännöt sankareiden edistymiselle. Sankarina toimii siis armeijalle valittu johtaja, jonka tulee olla ei-uniikki sankari (eli ei spessu).

Sankarille kokemusta kertyy seuraavista asioista:

+1 voitto
+1 selviytyminen taistelusta
+1 selviytyminen haavoittumatta (eli yhteensä +2)
+2 jos on mukana valtaamassa objektiivia (tai valtaa itse oikealla warlord traitilla, tai skenaarioon liittyen)
+1 sama, mutta sekundaariobjektiivista (eli vastustajan sankarin kukistamalla saa +2 kokemuspistettä)
+1 itse tai ryhmän kanssa kerätystä kill pointista
+ skenaarioissa mahdollisesti määritellyt kokemusmahdollisuudet

Kokemuspisteet pysyvät taistelusta toiseen, vaikka johtaja kaatuisikin taistelussa. Kaatuneille johtajille voidaan kylläkin kehittää jokin vammautumismahdollisuus, jos niin halutaan. Sankarit eivät kerää kokemusta kuin joka kierroksen akhdesta ensimmäisestä kohtaamisesta, näin enemmän pelaavien sankarit eivät "karkaa" muilta.

Johtajat saavat edistymiä viiden kokemuspisteen välein. Tällöin sankarilleen saa valita lisäkykyjä. Kyvyt on jaettu kolmeen eri tasoon. Tasot ovat yhtä kuin kierroksia, eli kolmannesta kierroksesta eteenpäin on kaikki kyvyt valittavissa. Lisäksi tasosta riippumatta voi kehittää jotain hahmon ominaisuuksista (ws, bs, jne.). Kuitenkaan mitään ominaisuutta ei saa kehittää useammin kuin kerran.


1-taso

- stealth
- fleet
- tank hunter
- relentless
- stubborn
- fearless
- hit & run
- counter attack
- mahdollisuus ampua kahdella aseella (vain toinen saa olla kahden käden ase)
- infiltrate
- scout
- acute senses
- night vision
- interceptor
- skyfire (ei ole kuitenkaan pakko käyttää joka ampumiseen ts. osuu maakohteisiin normi bs:llä)
- furious charge
- preferred enemy
- feel no pain
- Split fire
- fear
- Admantium will
- Hammer of Wrath
- Monster hunter
- +1 Psychic mastery level
- Skilled rider
- Saa valita itselleen toisen warlord traitin

2-taso

- eternal warrior
- +1/-1 reserviheittoihin
- +1 aloitusheittoon
- yhdelle yksikölle scout/infiltrate/deepstrike säännöt
- mahdollisuus d3 yksikön uudelleen deploymenttiin
- tulen jakaminen long fang tyyliin
- ignoroi coverin ampuessa
- re-rollit woundeihin
- fast shot
- preliminary/orbital bombardment (space marine captain, vanha sääntis)
- voi ostaa varusteita vastaavan hq:n varustelistasta (wysiwyg pakollista)
- +1 aseiden ap arvoon
- rending lähitaistelussa tai ampuessa
- saa re-rollia ykköset (paitsi shadowfieldiin)
- "runes of witnessing"
- psychic hood
- shrouded
- omalle ryhmälle osumiseen re-rollit ammuttaessa
- melee hyökkäyksiin concussive erikoissääntö
- And they shall know now fear
- +6" rangea psychic powereihin
- Daemon (vain Chaos)
- Zealot
- It will not die
- Rampage

3-taso


- smash
- voi tehdä yksikkönsä kanssa "wolf scout"-outflankin
- immuniteetti psyykkisille voimille (myös yksikölle)
- yksi ylimääräinen psychic power vuorossa, saa olla sama
- d3 yksikköä scoraaviksi
- +d6 hyökkäystä chargessa
- varastaa aloituksen 4+:lla
- mahdollisuus re-rollia pelin loppumisheitto
- re-rollit moraali/pinning testeihin 12" säteellä
- reservit alkaa tulemaan jo ensimmäisellä vuorolla
- +1 invulnerable saveen (max 2+)
- saa valita kuka ottaa woundin ampuessa
- psyker saa valita randomoitavat psychic powerinsa
- heroic sacrifice Grey knight codexista
- onnistuu psycic testit suoraan
- yksiköt saa käyttää leadershippiä 12" säteellä
- jakaa universal special rulet kaikille 6" säteellä
- mastery level 1 psyker, saa valita omalle armeijalleen saatavista loreista (jos oma armeija ei normaalisti saa psykereitä, ei voi tätä kykyä ottaa)

Ps.
Listaan saa ehdottaa lisää kykyjä, etenkin oman armeijan fluffiin sopivia. Järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin, jos havaitaan jotain erityisen rikkinäisiä yhdistelmiä.


keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Sector 53, Round 1, Battle for Dorn

On aika aloittaa kampanja Sektori 53:n herruudesta!

Kampanja tulee kestämään viisi kierrosta, josta jokaisella lisätään mukaan yksi uusi taistelutanner. Yksi kierros kestää n. kuukauden ja jokaisella kierroksella pyritään järjestämään yksi suurempi pelipäivä, jolloin koitetaan saada mahdollisimman paljon pelaajia paikalle. Kampanja myös pyritään päättämään kesällä jonkinlaiseen mökkeilyä sisältävään peliviikonloppuun mahdollisuuksien mukaan.

Mukana on kolme taisteluosastoa, järjestyksen liitto (eldar, imperium, tau), kaaos ja "neutraalit" (Örkit ja Necronit) ja pelaajia on kampanjan alkaessa 12.
Taistelujen tulokset rekisteröidään myöhemmin kampanjan facebook-ryhmään laitettavaan google spreadsheettiin, joka tulee sisältämään kohdat taistelukentälle, pelaajille, armeijoille, koolle ja tulokselle. Skenaarioille määritetään voittoluokitus niin, että taistelusta jaetaan yhteensä 20 pistettä. Tämä pisteiden jako on pelaajien sovittavissa ennen pelin alkua. Kuitenkin niin, että myös muut kuin 20-0 ja 10-10 tulokset on mahdollisia. Kierroksen lopussa tuloksista lasketaan pistekoolla painotettu keskiarvo kullekin taisteluosastolle ja planeetalle ja siten määritetään mikä taisteluosasto saa minkälaisen hallinnan kustakin planeetasta. Kullakin planeetalla 1. ja 2. paras osasto saa planeetasta riippuvia etuja jatkokierroksille. On huomattavaa, että jatkokierroksilla taisteluja voidaan myös rekisteröidä jo aiemmin mukaantulleille planeetoille, joten niiden hallinta voi muuttua kampanjan aikana. Lisäksi jokaisella kampanjakierroksella kerätään sijoitusten perusteella pisteitä, jotka lopulta määrittävät kampanjan voittajan.

Kampanjan peleistä saadaan myös kokemusta. Kokemusta kerätään sekä yksiköille, että jokaisen armeijan johtajalle. Tämä johtaja tulee olla normaali "geneerinen" hq valinta. Sankarin varustusta voi vaihtaa taistelujen välillä, mutta kokemuspisteet ja niillä saatavat edistymiset pysyvät, samoin sankarin peruspistehinta pysyy samana kampanjan edetessä, vaikka erinäiset kyvyt tekisivätkin näistä "arvokkaampia". Sankareiden kokemussystemi tulee tänne erillisenä postauksena, koska se on vielä hiukan auki :)
Sankarit on automaattisesti armeijansa Warlordeja. Sankarin warlord trait valitaan kampanjan alussa ja se pysyy samana koko kampanjan ajan. Huomioitavaa kuitenkin on, että Conqueror of Cities antaa tässä kampanjassa vain move trough cover ominaisuuden, eikä stealthia.

Normaaleille ryhmille kokemusta kertyy niin, että jokaisessa pelissä yksi selvinnyt yksikkö (joka mieluiten on tehnytkin pelissä jotain kokemuksensa eteen) saa itselleen jonkin veteraanikyvyn seuraavasta listasta (joka ei missään nimessä ole täydellinen, vaan lisää sopivia saa esittää kampanjan edetessä):
- Skyfire (jonka saa valita vuoron alussa, ei tarvitse ampua pelkästään taivaalle)
- Interceptor
- Stealth
- Furious charge
- Relentless
- Hit and Run
- +1 BS
- +1 WS
- Stubborn
- Fearless
- Overwatch BS:llä 2
- Tank hunters
- Preferred enemy tai hatred valitsemaa vihollis Codexia vastaan
- Split fire
- Scout
- Infiltrate
- Monster hunter
- Skillful rider
- And they shall know now fear


Kyky pysyy ryhmällä niin kauan, kunnes se menehtyy taistelussa kokonaan, ryhmän kokoa ei voida kuitenkaan kasvattaa alkuperäisestä tuleviin taisteluihin. Samalla yksiköllä voi olla useampia kykyjä, mutta ne tietenkin menetetään kaikki samalla kertaa jos yksikkö saadaan hengiltä.


Ensimmäisellä kierroksella aloitetaan taistelulla Dornin puolustusasemien ja avaruussatamien herruudesta. Menestyneille Dornin avaruussatamat mahdollistavat paremman kiertoradalta tapahtuvan tuen kampanjan jatkokierroksilla seuraavasti:

Parhaiten menestynyt:
-Saa yhdelle yksikölleen deep strike tai outflank erikoissäännön, tämä yksikkö voi olla eri taisteluissa eri yksikkö, mutta se pitää merkata armeijalistaan ennen taistelua.
-Saa valitsemalleen Characterille erikoissäännön "Orbital bombardment". Tämä antaa hahmon käyttöön yhden range unlimited S8 ap3, ordnance 1 laukauksen (huom. ordnace 1, eli ei saa liikkua samalla vuorolla ja vaatii lossin) sillä erotuksella, ettei scatterista koskaan vähennetä hahmon bs arvoa. Jälleen sankari voi vaihtua taistelujen välillä.

Toisiksi parhaiten menestynyt:
-Saa valita jomman kumman ylläolevista, ei tarvitse pitää samaa eri peleissä.

Asteroidikentän erityispiirre on vaihtelevat painovoimaolosuhteet eri asteroideilla ja kappaleilla. Taisteluissa voidaan käyttää battlefield traitteja Low tai high gravity sääntökirjan sivuilta 368 ja 369. Painovoiman voi myös arpoa:

1-2 Low gravity
3-4 Normal
5-6 High gravity